Tatuointi

Tatuointi nimitys on peräisin tahitin kielen sanasta TATU, mikä tarkoittaa merkintää. Tatuointi on elinikäinen ja sitä ei voi poistaa muuta kuin laserleikkauksella. Piirtämiseen käytetään neulakonetta joka hakkaa musteen ihon pintakerroksen alle.

Tatuoinnilla on pitkä historia ja eri tyylilajeja

Tatuointi käynnissä

Lähes jokainen, ottaessaan ensimmäisen tatuoinnin pelkää, että tatuointi on kivuliasta. Useimmiten olo helpottuu kun neula on uppoutunut muutaman kerran ihon läpi ja asiakas toteaa: "no, eihän se satukaan". Useat kokevat tunteen nipistelyksi,raapimiseksi, poltteeksi tai pistelyksi. Kun tatuoidaan laajaa aluetta alkaa iho ärtyä ja yrittää taistella ulkoista ärsytystä vastaan, mikä on täysin luonnollista. Silloin iho alkaa punottaa ja joillakin jopa tihuttaa pintaverta. Tämä ei ole vaarallista, mutta ehkä lähinnä epämiellyttää ja tämän johdosta iho alkaa aristaa enemmän. Siksi onkin tärkeää, ettei tatuointia tehtäisi enempää kolmea tuntia, mikä on melko yleinen raja sieto-kyvylle.

Jokainen ihminen on yksilö kipuasioissa, joten tatuointia edeltävä "oman mielen psyykkaus" on paikallaan. Tatuoitsijan käytös ja varmaotteisuus yleensä rauhoittaa asiakkaan mielen, viimeistään siinä kohtaa kun neula alkaa oikeasti koskettaa ihoa. Joillekin tatuointi saattaa aiheuttaa huonoa oloa tai huimausta ja jopa pyörtymisen tunnetta, siksi onkin tärkeää, että asiakas mainitsee asiasta heti, jos olo tuntuu oudolta. Joillekin huono olo voi kehittyä pelkästään koneen äänestä tai desinfiointiaineen hajuista tai neuloista. Pienen paussin jälkeen yleensä voidaan tatuointia kuitenkin jatkaa turvallisesti.

Tatuointi käynnissä

Mitä voit odottaa minulta...

Kaikkein tärkeintä on ettei tatuointia oteta hetken mielijohteesta, koska se on pysyvä ja ikuinen. Harkitse tarkkaan mihin haluat kuvan ja millaisen kuvan haluat. Jos sinulla on idea, mutta et osaa sitä toteuttaa paperille, autan mielelläni ja suunnittelen sinulle vaikka alusta asti yksilöllisen kuvan. Olen piirtäjä ja ammatikseni tehnyt graafista työtä, joten löydämme varmasti yhdessä sopivan sävelen kuvasi valintaan tai luomiseen.

Tatuoitsijalle molemminpuolinen luottamus on tärkeää, koska ihon kohteet saattavat olla välillä intiimejä ja hankalia. En tatuoi genitaalialueita, enkä mielellään paikkoja joissa tatuointi ei pysy kunnolla. En myöskään tatuoi alle 18-vuotiaita ilman perustetta ja vanhempien kirjallista lupaa. Jotta molemmat viihtyvät session ajan, lupaan mukavaa juttuseuraa ja vaikka kuuntelijaa työskennellessäni. Musiikki taustalla vaimentaa monotonista koneen surinaa mukavasti.

Tatuoinnin perusedellytys on täydellisen hygienian yllä-pitäminen koko session ajan, joten käytän AINOASTAAN kertakäyttöneuloja ja grippejä. Kone putsataan joka käytön jälkeen voimakkaalla desinfiointiaineella. Asiakkaan turvallisuutta ajatellen koneen ja virtajohdon kertakäyttösuojamuovit ja kertakäyttöhansikkaat varmistavat lisäksi hygieenisyyden. Tatuointimusteet joita käytän ovat EU-hyväksyttyjä.

Tatuointi käynnissä

Mitä odotan sinulta...

Tiedät millaisen kuvan haluat. älä ota tatuointia äkillisen inspiraation innostamana! HARKITSE!

Koska tatuointi on tehty hygieenisesti, siirtyy tatuoinnin paraneminen ja sen hygienian ylläpidon vastuu asiakkaalle. Saat kirjallisena tatuoinnin hoito-ohjeet tatuoinnin jälkeen, joten noudata niitä aina!

Olet tatuointihetkellä terve ja hyväkuntoinen. Jos sinua askarruttaa jokin terveyttäsi koskeva asia mikä saattaa olla este tatuoinnille, keskustelet asiasta ennen tatuointia, koska terveydentilasi informaation vastuu on ainoastaan sinulla.

Muutamia tatuointia estäviä sairauksia ja tiloja, joista varoitetaan:
  • diabetes
  • epilepsia
  • hepatiitit B ja C
  • HIV
  • kaikki veren välityksellä mahdollisesti tarttuvat sairaudet
  • hemofilia ja muut verenvuotosairaudet
  • vakavat sydän- ja verenkiertosairaudet
  • allergiat tatuointimusteen metalleille
  • kuume, flunssa ja vatsataudit
  • alkoholia veressä
  • raskaus ja imetys

Tatuointi käynnissä

Ohjeita ennen kun tulet tatuointiin

  • Kun saavut tatuointiin, riisu kenkäsi osoitettuun telineeseen ja käytä liikkeen kevytjalkineita, jos käyt ulkosalla. Studiolla on myös yleisö WC.
  • Täytä asiakaslomake.
  • Jos mahdollista höylää ihokarvoitus pois tatuoitavalta alueelta edellisenä päivänä.
  • älä nauti Buranaa tai alkoholijuomia ennen tatuointia (ohentavat verta).
  • Muista syödä ennen tatuointiin saapumista.
  • Jos sinulle tehdään suuri tatuointi, ota juomaa ja välipalaa mukaasi.
  • Valmistaudu, että vaatetuksesi on sopiva tatuoinnin suhteen ja tatuoitava alue helposti paljastettavissa. älä mielellään pukeudu valkoiseen asuun, koska vaate voi likaantua tatuointiväristä.
  • Studiolla voit maksaa AINOASTAAN käteisellä, joten varaa arvioitu summa mukaasi.
  • Rasvaa ihoa silloin tällöin, niin värit pysyvät kirkkaina!
  • Tutustu hoito-ohjeisiin jo ennen tatuointia.

Tatuoinnin hoito-ohje

Tatuointi on tehty hygieenisesti steriileillä kertakäyttövälineillä, Turun kaupungin terveysviranomaisten hyväksymässä tilassa. RubyPictures käyttää ainoastaan EU-hyväksyttyjä tatuointivärejä.

Tatuoija EI OLE VASTUUSSA tatuoinnin jälkeisestä hoidosta eikä asiakkaan henkilökohtaisesta hygieniasta tatuoinnin jälkeen.

  1. Pidä tatuoinnin päällä olevaa suojaa 2-4 tuntia.
  2. Pese tatuointi varovaisesti vedellä aina ennen rasvausta.
  3. Levitä ohut kerros esim. Helosan, Bepanthen tai vastaavaa voidetta noin 2 viikon ajan 3-7 kertaa päivässä.
  4. Suojaa tarvittaessa kelmulla (pölyhaitat esim työmaalla).
  5. Vältä uimista ja saunomista n. 2 viikkoa.
  6. Huolehdi tatuointialueen hygieniasta! Jos tatuointi(erittäin harvinaista) kuitenkin tulehtuu ota yhteys lääkäriin.
  7. älä raavi, äläkä nypi tatuointia, ettei väri irtoa!
  8. Vältä auringonottoa ja solariumia noin kuukauden ajan.
  9. Rasvaa tatuointia silloin tällöin, niin värit pysyvät kirkkaina!
  10. Maalaisjärjen käyttö on erittäin sallittua.